POROMAUSTESEOS
Ainekset
20 maustepippuria
2 katajanmarjaa
1 tl rosmariinia
1 tl timjamia
1 rkl lipstikkaa
1 rkl suolaa
Ohje
Jauha kuivat mausteet huhmaressa hienoksi. Lisää suola ja sekoita.
Tätä mausteseosta voi käyttää kaikkeen poronlihan maustamiseen.

Vinkkejä maustamisesta:
Ruoanlaitosta on jokaisella kokilla oma vankkumaton käsityksensä ja varsinkin maustaminen jakaa mielipiteitä.
Poronlihassa on hieno riistan maku ja joidenkin näkemysten mukaan se ei tarvitse kaverikseen edes suolaa.
Ruokailutilanteen pitäisi toisaalta olla makuaisteja hivelevä kokemus ja siihen maustamisella tähdätään, eri makujen yhdistelmillä kokki loihtii esiin aivan uusia elämyksiä, unohtamatta perustuotteen makua. Sitä ei saa kadottaa yliampuvalla vahvojen mausteiden käytöllä. Jos minkä tahansa lihanpalan kuorruttaa kerroksella tulista pippuria, on yhdentekevää mikä lihakimpale siellä alla köllöttää.

Poronlihan mausteet:
Poron hieno maku seurustelee mielellään seuraavien aineiden kanssa: hunaja, mustaherukkahyytelö, kerma, madeira, portviini, viherpippuri, rosépippuri ja lipstikka. Porolla on salainen suhde myös rosmariiniin ja timjamiin. Tämä suhde on parhaimmillaan marinadin välityksellä.
Älä kuitenkaan sulje mitään vaihtoehtoa pois vain siksi, ettei sitä tässä mainittu. Erilaisten kokeilujen kautta ne hienoimmatkin reseptit ovat kehittyneet ja jalostuvat edelleen, kun kaikkia aineita ei kaapista löydykään ja joitakin aineksia korvataan toisilla.

Toivotamme maukasta löytöretkeä poronlihan kiehtovaan makumaailmaan... Bon Apetit!